Tälle sivulle tulee linkkejä kaupallisiin palveluihin. Linkit ryhmitellään aihepiireittäin, esimerkiksi Espanjalaisia ravintoloita, Espanjalaisia tuotteita, Käännöspalveluja jne. Ilmoittaja voi ehdottaa myös oman luokituksensa.

 

Lisätietoja ja hinnasto Mediakortissa.

Asuntoja Espanjassa

Espanjan kielen opetusta

SES-tehokurssit pidetään Helsingissä Hakaniemen hallin tuntumassa, osoitteessa Hämeentie 6 A 00530 HELSINKI Kts. SES-kurssien kotisivu

 

Varsinais-Suomen Kansanopisto järjestää Espanjan kielen ja kulttuurin intensiivikursseja Paimiossa. Lisätietoja opiston kotisivulta.  

Espanjalaisia ravintoloita

Ravintola Tornissa järjestettiin baskilaisen keittiön viikot keväällä 2006. 

Kalevankatu 5, HELSINKI, puh: 09-43366320.  

Kirjoittajakoulutusta

Haaveena oma kirja?

Kirjanteon ja elämäkerrallisen kirjoittamisen ohjausta ideasta valmiin julkaisun markkinointiin saakka.
Lisätietoja www.skripta.net
 
Tartu härkää sarvista! Kirjoittamiseen ja akvarellimaalaukseen johdattava taideleiri Peratalladassa Costa Bravan maisemissa 22.-29.9.2007.
Lisätietoja www.skripta.net

Kulttuuritapahtumia

 

Jyväskylän Kesää vietetään vuonna 2007 jo 52. kerran, eli kulttuurikesä Jyväskylässä on kesäfestivaalien ehdotonta aatelia. Moni-ilmeinen Jyväskylän Kesä tarjoaa tänäkin vuonna tiheän festivaaliviikon täynnä taidetta ja tapahtumia. Kesä tuo kaupunkiin kymmeniä konsertteja, sanatonta teatteria, nykysirkusta, scifiä, elokuvia, kursseja ja katutapahtumia. Eikä voi unohtaa flamencoa! http://www.jyvaskylankesa.fi

Taidegallerioita

Galleria Maria sijaitsee Helsingissä idyllisessä Kruununhaassa. Galleriassa on esillä kotimaisten ja virolaisten nykytaiteilijoiden töitä. Galleria Maria esittelee näyttelyissään usein huippunaivisteja. Myös grafiikkanäyttelyt kuuluvat gallerian linjaan. Syksyllä 2007 esillä on mm. Nils Erik Perssonin espanjalaisaiheisia öljyväritöitä.

www.galleriamaria.fi

 

Tanssikouluja ja ryhmiä

Kuubalaiseen salsaan ja espanjalaiseen flamencoon erikoistunut Tanssikoulu Baila Baila on opettanut jo tuhansia suomalaisia tanssin saloihin. Viikkotunteja ja tiiviskursseja löytyy aikuisille ja lapsille, alkeista edistyneisiin ja opetusta järjestetään myös juhliin ja polttareihin. Baila Bailasta voi myös tilata upean salsa- ja/tai flamencotanssiesityksen, jossa ammattitaitoiset tanssijat upeissa puvuissa tuovat etelän lämmön sinunkin juhliisi!

 

Compañía Kaari Martin on vuonna 2002 perustettu itsenäinen tanssiryhmä, joka on luonut oman tyylinsä ja ohjelmistonsa, johon on kuulunut mm. naisnäkökulmaa korostanut flamencotulkinta Kalevalasta sekä kansainvälisestikin tunnettu produktio "Kerro minulle sade".

Verkkoviestinnän järjestelmiä

Visiopaja Oy:n vahvuuksia ovat erityisesti informaatioteknologian hyödyntämiseen tähtäävä kehittäminen sekä verkkoviestintä ja sen tietojärjestelmät

http://www.visiopaja.fi


Suomi-Espanja Seura (SES) on vuonna 1957 perustettu ystävyysseura, joka toimii
- Suomen ja Espanjan välisten suhteiden kehittämiseksi
- espanjalaisen kulttuurin, kielen ja yhteiskunnan tuntemuksen lisäämiseksi Suomessa sekä Suomi-tietouden lisäämiseksi Espanjassa

Seurassa on noin 800 jäsentä. Tule mukaan toimintaamme! Jäsenmaksuista ja erilaisista jäsenyyskategorioista tietoa sivulla Jäsenpalvelut. Tietoa myös esim. sivuilla Esitteet ja arkisto ja Ota yhteyttä.


 

Suomi-Espanja Seura ry
PL 903, 00101 Helsinki

Y-tunnus: 1480114-0
Yhdistysrekisterin rekisterinumero: 86175

Sähköpostit:
hallitus[at]suomiespanjaseura.fi
jasenasiat[at]suomiespanjaseura.fi (osoitteenmuutokset ym.)
seslehti[at]suomiespanjaseura.fi
puheenjohtaja[at]suomiespanjaseura.fi
talous[at]suomiespanjaseura.fi (mm. laskut)
nettivastaava[at]suomiespanjaseura.fi

Pankkitili: (Nordea)
IBAN: FI 98 2153 1800 0208 84
BIC: NDEAFIHH

Hakemus henkilöjäseneksi

Hakemus yhteisöjäseneksi


(Twitter)